sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Uusia päivityksiä piiitkän tauon jälkeen

No niin, en minä näköjään kovin kauaa jaksanut säännöllisesti kirjoitella. Yritetääs taas uudelleen!
Paljon on muutoksia tapahtunut edellisen kirjoituksen jälkeen. Suurin muutos on varmaan ollut oma mökki, jonka ostin marraskuun alussa. Marraskuu menikin tiiviisti remontoidessa ja kuun lopussa muutimme omaan mökkiin. Koirat suhtautuivat muuttoon hyvin, olivathan joutuneet monet illat jo ennen muuttoa mökissä viettämään. Arvatenkin marras-joulukuu meni koirien kannalta lepäillessä, treenailut jäivät kovin vähille.

Talven aikana pystyimme treenaamaan sisätiloissa, ajelimme Valtimolle työväentalolle, jossa treenailimme niin agia kuin tokoakin. Tällä hetkellä treenit ovat olleet enemmän tokopainotteisia mutta jahka tästä ulkokentälle päästään, niin eiköhän se agin treenaus ala kunnolla. Onneksi pääsemme Jyskyn kanssa säännöllisesti huippukouluttajan oppiin, joten odotukset ovat kovat kehittymisen suhteen! :) Jasun kilpailu-uran jatkosta en ole vielä päätöstä tehnyt, katsotaan kisataanko tänä vuonna vai harrastellaanko muuten vaan, agia siis.

Tokorintamalla ei uutta, Jasun kanssa metsästetään edelleen sitä viimeistä alon ykköstä. Pääsiäisenä on pitkästä aikaa kisat, joten pieni toivonkipinä on, että joko nyt se onnistaisi. Treenit ovat sujuneet hyvin, välillä pitää herralle muistutella, että miten pitikään tietyn käskyn jälkeen tehdä. Jasu tekee hommia mielellään muta joskus vaan ei huvita totella heti.

Jyskyn tokoilut ovat sujuneet hyvin, seuraaminen on todella kaunista. Joskus vaan meinaa mennä pomppimiseksi tai edistämiseksi kun on niin paljon intoa. Jäävät liikkeet ovat vielä vaiheessa, tällä hetkellä harjoitellaan liikkeestä seisomista. Muista liikkeistä hyppy ja luoksetulo ovat hanskassa.

Kyllä se taas tästä, piha sulaa kovaa vauhtia, joten kohta päästään kunnolla tekemään kotipihatreeniäkin!

perjantai 17. syyskuuta 2010

Syksyn kuulumisia


Aikaa on vierähtänyt edellisestä viestistä ihan liian kauan!
Arki on sujunut hyvin, tuhoja ei ole vieläkään tullut työpäivien aikana. Jospa ei tulisikaan?!

Jasun kanssa ollaan kisailtu tokossa ja melkoista sunnuntaikävelyä ne kisat ovat olleet, paitsi viimeisin kisa Kuopiossa! Sieltä saimme tahkottua ykköstuloksen pisteillä 164 /3. sija. Nyt sitten yritetään viikon päästä Iisalmessa saada viimeinen ykköstulos. Yhteistyötä ollaan hiottu superpalkan avulla, ensin pitää tehdä kaikki liikkeet kisanomaisesti ja lopulta tulee vapautus autoon namikipolle. Se on toiminut ihan hyvin, tosin Kuopion kisoissa herra oli menossa jatkuvasti kehästä autolle. Tähän oli myös syynä se, että lähtö kehään tuli yhtäkkiä, kun edellinen kisaaja keskeytti. Toiveet ovat korkealla Iisalmen suhteen, kunpa meitä nyt onnistaisi! Talven aikana pitäisikin sitten ottaa avoimen ja voittajan liikkeitä, noutamiset olisi ykkösasia, mikä pitäisi saada kuntoon. Agilityrintamalla on hiljaiseloa, minulta ei löydy motivaatiota lähteä kisaamaan, treenaillaan kyllä sitäkin säännöllisesti.

Jyskyn kanssa on harjoiteltu kontaktia, istu-maahan-seiso, vähän paikalla oloa. Seuraamista en ole sen kummemmin ottanut, Jysky osaa ottaa kontaktin hienosti, en vain tiedä miten lähtisin siitä eteenpäin. Ottaisiko kosketuskepillä vai namilla imuttamalla vai... No, teen sitä sitten kunhan keksin millä tavoin :) Lisäksi ollaan otettu ruutua, joka on ihan ykkösjuttu! Eilen Jysky pääsi ekoihin agitreeneihin, otettiin puomin ja keinun kontakteja. Kosketusalustalla opittu "ota!" näytti toimivan hyvin liitettynä esteisiin! Tästä siis pikkuhiljaa jatketaan :)
Jysky on kasvanut valtavasti, painoa löytyy 4,6-5kg, ei ole tarkkaa tulosta. Säkä kotimittauksella n. 29,5cm. Ja ikäähän on vasta 4kk!

Sitten muutamia kuvia näistä kahdesta:

Pojat yhdessä:


Jasun palkintosaalis Kuopion tokokisoista


Metsälenkillä


Jyskyn 4kk poseeraus


maanantai 23. elokuuta 2010

Jasun BH ja tokokoe

Jasu käväisi BH-kokeessa Kuopiossa lauantaina 21.8. Koe meni räpiköiden läpi, joten herran nimeä koristaa BH-titteli tästä eteenpäin!
Minulla oli kamala jännitys päällä ajellessa aamulla Kuopioon ja yhtään ei jännitystä vähentänyt se tosiasia, että muut osallistujat olivat perinteisiä pk-rotuja, rotikoita, sakemanni, hoffi. Siinäpä sitten olet mukana oikein kunnon seurakoiran kanssa.
Meidän osaltamme koe alkoi paikkamakuulla, joka meni muuten hyvin, mutta Jasu meni maahan vasta toisella käskyllä.
Sitten muu osuus, seuraaminen kytkettynä oli ihan ok. Eihän se toki pahemmin minua vilkuillut, mutta mukana pysyi ihan kivasti. Kytkemättä seuraamisessa jätätti aika lailla, mutta piti sen paikkansa suhteellisen hyvin. Mutta sitten ne jäävät liikkeet.. Liikkeestä istuminen ei sujunut, ei istunut edes toisella käskyllä vaan jäi seisomaan. Ja sama tapahtui maahanmenossa, toisesta käskystä huolimatta seisoa törötti. Luoksetulossa kutsuin suoraan sivulle, kun ei olla eteenmenoa pahemmin harjoiteltu. Ja muita pieniä mokia tuli tehtyä minun puolelta, joita ei olisi saanut tehdä.. Tuomarin puhuttelussa sitten olin varma, että ei mene näillä suorituksilla läpi, mutta vaikka rajapisteillä mentiin, niin tuomari armahti ja päästi meidät läpi tottelevaisuusosiosta :) Ja kaupunkiosuus olikin niin helppo, Jasu ei reagoinut oikein mihinkään, tuli kivasti mukana, joten BH-titteli tuli ansaittua. Muut osallistujat ja järjestäjät pitivät suoritustamme hienona, itse en nyt ihan samaa tottisosuudesta sanoisi. Mutta kuitenkin se, että uskaltauduimme kokeeseen, oli ilmeisesti hatun noston arvoinen juttu!

Sunnuntaina sitten seuramme järjesti tokokokeen, Jasu ei millään viitsinyt seurata hihnassa, pisteitä tuli vain 6, muut osiot meni kohtalaisesti, mitä nyt luoksetulossa piti käskeä kahdesti ja se murheenkryyni liikkeestä seisominen meni nollille! Edellispäivänä se vain seisoi ja nyt Jasu ei sitten pysähtynyt ollenkaan. Kokonaispisteitä tuli 156p., joten se toinen ykköstulos odotuttaa vielä. Tavoite olisi saada se TK1 vielä tälle syksylle, mutta saa nähdä.

Jasu ei siis toimi enää ollenkaan hyvin treeneissä eikä kisoissa, ainut syy, joka ollaan keksitty, on Jysky. Ehkäpä Jysky on nyt sekoittanut niin pakkaa, että Jasu ei vaan toimi. Ei halua tehdä mitään, en tiedä. Seuraaviin tokokokeisiin on kaksi viikkoa aikaa ja nyt otetaan liikkeestä seisomista ja seuraamista ihan alusta naksuttimen ja kosketuskepin avulla. Jospa se tekemisen ilo vielä tulisi takaisin. Välillä se tekee tosi kivasti, mutta ne ovat pieniä hetkiä, milloin se kehtaa esim. seurata kunnolla. No, jospa se tästä.

lauantai 14. elokuuta 2010

Eroahdistusta

...minulla siis! Perjantaina aloitin työt, ja ensimmäistä kertaa pojat olivat nelisen tuntia keskenään. Hyvin oli mennyt, mutta pitihän minun soittaa apujoukkoja paikalle, joten pojat pääsivät siis kesken päivän mummolaan. No, jospa se tästä kunhan saadaan uusi rytmi pyörimään.
Jysky kävi eläinlääkärissä rokotuksilla ja valtavan reippaasti touhotti sielläkin. Pienen vinkaisun päästi, kun kerkesi näkemään piikin mutta otettiin tilanne uudestaan ja sittenpä ei rokotetta edes huomattu. Ruoan kanssa ronklailee jonkin verran, mutta kyllähän tuo nälkäänsä sitten syö. Herkut tietysti kelpaavat aina! Paino on noussut kivasti, painoa on nyt n. 3,5kg ja aika hontelolta tuo alkaa näyttää, kun pentukarva lähtee ja jalat ovat kasvaneet :) Yöt sujuu hyvin, joskus löytyy yön jäljiltä pissit lattialta, mutta muuten nukutaan koko yö. Ja koska minun mielestä klo5 tai 6 ei ole vapaalla herätysaika, olen sortunut nostamaan Jyskyn sänkyyn tuolloin, jolloin saadaan kaikki nukkua vähän pidempään. Ja kummasti tuntuu koirien mielestä sängyssä uni maistuvan tosi hyvin! ..Niin, minähän päätin, että kun toinen koira tulee, niin koirat ei tule enää makkariin..

Treenailtu ollaan yleensä kerran päivään jos silloinkaan. Mutta Jysky kestää hyvin naksuttimen kanssa 3x10 harjoitusta. Nyt pari kertaa ollaan otettu maahanmenoa, joka sujuu kosketuskepin kanssa tosi hyvin! Sitä pitää ruveta ottamaan muuallakin kuin kotona.
Jasun agilityharkkojen yhteydessä otettiin putkea ja pussia sekä lelun kanssa hyppysiivekkeen kiertoa ja läpimenoa. Pussi ja putki ovat aika pop! Agilityjuttuja otetaan vain sen kerta viikkoon, talvella on aikaa ottaa kosketusalustan kanssa kontakteja ja keväällä aloittaa varsinainen esteopetus.

Jysky haluaisi olla kovin omatoiminen esim. autoon menon ja autosta poistumisen suhteen. Joskus se peruuttaa karkuun kun yritän nostaa häkkiin ja yrittää sitten itse ponkaista konttiin. Sitten kun on itse koettu ja epäonnistuttu, niin voidaan ottaa nostoapu vastaan. Sama juttu häkistä poistuessa, haluaisi kovin hypätä itse, mutta turhan korkea pudotus on vielä tuon ikäiselle!

maanantai 9. elokuuta 2010

Kaikessa mukana



Jysky on niin reipas pentu, että olen sitä kuskannut mukana siellä missä Jasuakin. Ja pienestä iästä huolimatta erilaisia kokemuksia on jo karttunut. Pikkuherra on päässyt mönkijän kyytiin, nähnyt helikopterin tosi läheltä, vieraillut metsäpaloalueella (jota muuten Jasu oudoksui ilmeisesti hajun takia, oli hätä pitää lauma koossa) sekä tietysti liikkunut erilaisissa maastoissa. Unohtamatta tietenkään "treenejä" koulutuskentällä. Viikonloppuna olimme kalalla ja hienosti koiratkin jaksoivat viettää vuorokaudesta melkein 20 tuntia soutuveneessä. Jasu näytti lyhyiksi jääneiden yöunien jälkeen siltä, että olisi ehkä voinut jäädä kotiinkin. Hyvin koirille näytti uni veneessäkin maistuvan, ainakin kuorsauksen perusteella :)

Uni maistuu


Jasu on vähän väsynyt


Täältä tullaan!


Menoksi!


Nostakaa minut veneeseen!

Olen ostanut Jyskylle omat pelastusliivit, mutta ne ovat vielä aivan liian isot, joten Jysky köytettiin valjaista veneeseen kiinni. Hienosti se kyllä osasi veneessä olla, mutta koskaan ei voi olla varma mitä tapahtuu.

Jysky ei paljoa hätkähtänyt saaduista kaloista. Teki vain mieli vähän maistella.


Pieni veneilijä


Ja sitten treenikuulumisia, Jasun kanssa ollaan treenattu surkean vähän bh-koetta varten. Liikkeestä istuminen ei vain tahdo sujua, jää mieluummin seisomaan. Ja näillä kuumilla ilmoilla ei tuo koira meinaa jaksaa tehdä oikein mitään :( No, tänään käydään hieman taas treenailemassa, katsotaan saako lihapullat herraan edes vähän virtaa.

Jyskyn kanssa ollaan otettu muutamia kymmeniä toistoja kosketuskepillä ja kepin ollessa paikallaan tökkäisy sujuu hyvin. Vähän olen keppiä liikuttanut, mutta pitäisi vaan malttaa sen asian kanssa.

torstai 5. elokuuta 2010

Jysky von Ilkimys


Jysky on itsepäinen pieni herra. Sen naskalihampaat teki kaksi pienen pientä mutta kipeää reikää minun naamaan, kun ei huvittanut rauhoittua sylissä. Ne on niitä hetkiä, kun Jysky meinaa olla yliväsynyt, hampaat ottaa kaikkeen mahdolliseen kiinni.
Jasu on tietysti saanut osansa naskaleista, Jysky ei korviaan lotkauta Jasun murahteluille vaan on samantein uudelleen kimpussa. No, osaa se olla ihanakin pieni pentu :)
Kasvu on ollut hurjaa, vaikka pienihän silti on, painoa on n. 3300g ja säkä huonolla mittauksella 23cm.

Treenailtu ei olla juurikaan, kosketusalusta sujuu hyvin ja kontaktinotto. Seuraavaksi taidan ottaa kosketuskepin käyttöön, sen avulla saisi maahanmenon ja seisomisen ehkä aika näppärästi opetettua. Lisäksi ollaan mökillä otettu muutamia kertoja pillin kanssa luoksetuloa, se sujuu valtavan hyvin, mutta Jysky juoksee aina lähimmän ihmisen luokse. Vielä on hakusessa, että kenen luokse sitä pitikään mennä..

Muutamia mökkikuvia pojista sekä video, jos sen saan ladattua. siinä näkee hyvin, miten ovela rontti tuo pikkuinen on!






En saanut videota näkymään suoraan, joten video löytyy linkkinä tästä.

keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Kuuma!!


Koirien kanssa ollaan vietetty pari mökkipäivää, kun on niin kuuma! Koirat jaksavat remuta aamupäivän ja nyt alkaa Jyskyn rohkeus olla sitä luokkaa, että Jasu-paran korvat on kovilla. Jasuhan pärähtelee sisällä Jyskylle, kun ei kiinnosta leikkiä, mutta ulkona ei tuosta korvissa roikkumisesta sanonut mitään. Vinkui vain ja yritti pakittaa :( No, jospa ne siitä tai sitten puutun tarvittaessa peliin.Jysky on hoksannut jo kosketusalustan idean, en tosin ole mitään käskysanaa siihen vielä liittänyt. Lisäksi ollaan muutamia kertoja otettu luoksetuloja pillillä, on helpompi harjoitella sitä kun joku on pitämässä Jyskyä kiinni. Toivottavasti siitä tulisi supervarma, niin olisi huolettomampaa liikkua tulevaisuudessa metsässä vapaana.Sitten kuvia, joita on tullut räpsittyä ihan urakalla!














Jysky bongasi aamulla lelukorin :)





















Pojat toista kertaa samassa häkissä, hyvin sujui matka!





Jysky aloitti eilen varastelu-uransa. Mie otin pihalla aurinkoa ja pojat nukkuivat mökin terassilla. Kävin aina välillä tarkistamassa, että kaikki on ok. Menin sitten mökin terassille ja katsoin, että Jasu nukkuu mutta Jyskyä ei näy. Hetipä sisältä tulikin oikein iloinen poika jotain suussaan. Menin sisälle katsomaan, niin syyllinen vielä oikein asettui ryöstösaaliinsa luokse :) No, namit olivat olleet lattialla, joten ei kai siitä voi pientä koiraa syyttää, että se sattui ne huomaamaan!














Jasu hakemassa frisbeetä.



















Jysky hakemassa keppiä vedestä :)